Minna

Eläinrakas puutarhuri aloitti työt Hevi-Kolmiolla vuonna 2000. Isojoella kotona kaipaa rapsutuksia miehen lisäksi kaksi terrieriä. Eläinrakkaus ei ulotu kuitenkaan kaikkiin eläimiin, vaan Minna yrittää työssään häätää tuhoeläimiä biologisten torjuntaeliöiden avulla. Minnan työkuvaan kuuluu lisäksi mm. kurkun taimien viljely, lannoitus- ja kasvatusseurannat.

Työn vastapainona Minna harrastaa jumppaa, kaikenlaista ulkoliikuntaa ja puutarhanhoitoa. Minna nauttii työn antamasta vapaudesta, monipuolisesta työstä sekä mukavista työkavereista. Tulevaisuuden suunnitelmat täyttyvät syyskuussa syntyvästä vauvasta.

Minnan kuva