4 annosta
Ainekset:
2 rkl merisuolaa
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 tl wasabitahnaa (muista, että tahna on hyvin voimakasta)
valkopippuria
mustapippuria
200 g lohifilettä
50 g Champin ruskeita herkkusieniä pieninä kuutioina
Valmistusohje:
Leikkaa lohifile n. 3-4 cm paksuiseksi pitkäksi suikaleeksi. Kietaise lohisuikale kelmuun ja pyörittele suikaletta kevyesti leikkuulautaa vasten, niin että lihan kulmat pyöristyvät ja liha hieman mureutuu. Avaa käärö ja sivele pintaan raastettu inkivääri ja hieman huhmaressa hienonnettu merisuola.
Kääri tiukasti takaisin kelmuun ja vielä folioon karkkipötkön näköiseksi tiukaksi kääröksi. Anna marinoitua jääkaapissa n. 10 tuntia. Kuori lohi kääreistään ja pyyhi pinnalta inkivääri pois. Paista lohta kuumalla parilapannulla vain hetki, niin että pinta saa hieman väriä. Ruskista myös sienikuutiot. Rouhaise myllystä päälle hieman pippuria ja levitä pintaan wasabitahnaa ja sienipalat. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Tarjoa salaatin kanssa.
500g Champ-herkkusieniä
1 dl oliiviöljyä
4 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
1 tl chilijauhetta
1 rkl VihreäKeiju -persiljaa silputtuna
1 rkl VihreäKeiju -basilikaa
1 rkl minttua
suolaa, mustapippuria jauhettuna
2 rkl sitruunamehua
2 dl valmista tomaattisalsakastiketta
Sekoita kulhossa oliiviöljy, valkosipuli, chili, yrtit, suola, pippuri ja sitruunamehu. Lisää joukkoon sienet halkaistuina. Anna maustua huonelämpötilassa 1 tunti. Grillaa tai paista uunissa n. 10 min. Tarjoa tomaattisalsan ja VihreäKeiju-ruukkusalaattien kera.
Valitse resepti tulostettavaksi