Ota huomioon, että kanat kannattaa laittaa marinoitumaan mielellään vuorokautta ennen. Jos sinulla on kiire, niin parikin tuntia riittää, mutta lisää silloin etikan määrää.
Raaka-aineet:
4 kanan rintafilettä pilkottuna neljään osaan
4 Champ Grillimix sientä pilkottuna neljään osaan
nippu uusia sipuleita
paketillinen pekonia
1 dl rypsiöljyä
4 oksaa rosmariinia
reilusti tuoretta basilikaa
3 rkl balsamicoviinietikkaa
suolaa ja pippuria myllystä
grillivartaita (puisia tai metallisia)
Sekoita öljy, etikka, rosmariini ja basilika marinadiksi. Rouhi joukkoon suolaa ja pippuria. Asettele kanat, sipulit ja sienet marinadiin ja anna marinoitua mielellään yön yli. Laita varrastikut (mikäli käytät puisia) veteen likoamaan, jotta ne eivät pala grillissä. Kokoa varras siten, että kierität sienet ja kanat pekoniin ja pujotat ne vartaaseen. Sitten pujota kanapalojen väliin kevätsipuleiden paloja.
Paista vartaita uunissa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia (jotta kanat kypsyvät) ja viimeistele kuumassa grillissä vartaisiin herkullinen pinta. Tämän seurassa kuuluu tarjota juuri sitä mitä haluat. Erityisen hyvältä maistuvat uudet perunat tai kesäinen salaatti. Ja ehkä tilkka viiniä.
4 isoa Champ-herkkusientä
1 prk ruokajogurttia
½-1 pkt pekonia pilkottuna
1 sipulinipun varsi tai purjoa
pippuria
Ota herkkusienistä kanta pois. Sekoita keskenään jogurtti, sipuli ja pippuri. Paista pekonin palat rapeiksi ja sekoita jogurtin joukkoon. Grillaa sienet uunissa tai grillissä ja kun ovat valmiita niin täytä jogurtilla. Voilá!