VihreäKeiju -perhe on jälleen laajentunut suomalaisille erittäin maistuvilla yrteillä. Yrteillä saat makua ruokaan ja saat vähennettyä haitallisen suolan määrää. Lisää VihreäKeiju -basilikaa rohkeasti ruokaan kuin ruokaan valmistuksen loppuvaiheessa. Rucola antaa hienostunutta makua tuoresalaatteihin, pestoon ja öljypohjaisiin salaatinkastikkeisiin. Sitruunamelissan koristeellisia lehtiä voit käyttää silmänilon lisäksi mm. salaateissa ja salaatinkastikkeissa, pirtelöissä, boolissa..
Herkullisia reseptejä löydät VihreäKeijun ruokaohjeista. Jätä myös oma suosikkireseptisi. Palkitsemme parhaat ideat!
Pohja
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
2 rkl öljyä
n. 5 dl vehnäjauhoja
Täyte
400g Champ -herkkusieniä
tomaattisosetta
4 tomaattia
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
1 dl VihreäKeiju -persiljasilppua
1 tl oreganoa
6 dl juustoraastetta esim. edamia
Liuota hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja jauhot. Alusta taikina kimmoisaksi, peitä leivinliinalla ja jätä kohoamaan noin puoleksi tunniksi. Viipaloi tuoreet herkkusienet ja ruskista ne kevyesti voissa. Mausta ne valkosipulilla, oreganolla ja persiljalla. Leikkaa tomaatit ohuiksi siivuiksi. Kaaviloi taikina leivinpaperin päälle ja nosta uunipellille. Levitä pohjalle ohut kerros tomaattisosetta, kolmannes juustosta sekä tomaattiviipaleet. Ripottele päälle sienitäyte ja loput juustosta. Paista uunin alaosassa 275 asteessa n. 10-15 minuuttia.
Valitse resepti tulostettavaksi